Rauhantyöpaikka 2011 -palkinto tamperelaiselle kulttuurikahvila Hertalle

Rauhanpuolustajien yhteydessä toimivan Työpaikkojen rauhantoimikunnan myöntämä vuosittainen palkinto luovutettiin viime viikonvaihteessa Ammattiyhdistysväen rauhanpäivillä Tampereella. Palkinnon vastaanotti kulttuurikahvilan taustalla olevan Punaisen osuuskunnan pitkäaikainen aktiivi Jaana Pirkkalainen.

Hertta on Tampereella sijaitseva vaihtoehtoinen kaupunkitila, jossa erilaiset yhteiskunnalliset ja kulttuuriset toimijat voivat järjestää tapahtumia ja tavata toisiaan. Hertta on tarjonnut positiivisen ilmapiirin sisältävän kohtaamispaikan erilaisille toimijoille. Hertan koko idea sisältää jo lähtökohdiltaan vahvoja painotuksia solidaarisuuden ja rauhan puolesta. Kahvilan tavoitteena on ottaa huomioon ruohonjuuritason, alakulttuurien sekä kokeilevan ja yhteiskunnallisen taiteen toiveita kuvataiteista musiikkiin. Hertan toiminnassa painotetaan vaihtoehtoisen ja tietoisen kuluttajuuden sekä itsenäisen työnteon ja tuotannon muotoja ja tapoja. Vain rasistiset ja fasistiset toimijat on rajattu tilan ulkopuolelle.

Kulttuurikahvila Hertan tiloissa on aloittanut toimintansa myös Sosiaaliasema X, jonka tarkoituksena on auttaa ihmisiä, jotka tarvitsevat apua selvitäkseen sosiaalisesta byrokratiasta. Ympärillä toimii asiantuntijaverkosto, joka tarpeen mukaan hankkii tukea ja apua. Sosiaaliaseman toiminnassa ihmisiä ei jaeta auttajiin ja autettaviin, vaan kaikilla on mahdollisuus antaa ja vastaanottaa apua. Sosiaaliaseman tarkoituksena on etsiä porukalla ratkaisuja niihin arjen ja viranomaisjärjestelmien varjopaikkoihin, joissa ihminen ei yksin pärjää.

Hertan taustalla toimivat aktiivit eivät ole lannistuneet matkan varrella kohtaamistaan vaikeuksista, vaan ovat jatkaneet määrätietoisesti toimintaa. Kahvilan työntekijöiden apu ja tuki on edesauttanut monin tavoin tamperelaisen kansalaistoiminnan aktivoitumista.

Kunniamaininta SuPerin Helsingin sosiaalitoimen ammattiosastolle

Ay-väen rauhanpäivillä myönnettiin myös kunniamaininta SuPerin Helsingin sosiaalitoimen ammattiosastolle. Tänä vuonna 10 vuotta täyttävä ammattiosasto on ymmärtänyt, että edunvalvontaan kuuluu yhteiskunnallinen valveutuneisuus, johon sisältyy solidaarisuuden,

kansainvälisyyden ja rauhan asiat.

14.–15. tammikuuta Tampereella pidetyille Ay-väen rauhanpäiville osallistui noin 170 ammattiyhdistysaktiivia eri puolilta Suomea.

No comments yet»

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s