Sananvapauden puolesta

Elokuvaohjaaja Katariina Lillqvistin viesti

Elokuvastani Uralin Perhonen on kasvamassa suurin debatti sensuurin ja sananvapauden puolesta vuosiin. Sen toisena päähenkilänä on meidän kaikkien tuntema Carl Gustav, joka esiintyy kerrankin omana raadollisena itsenään.


Mannerheimin Perinnesäätiö vaatii sen julkista sensuuria ja esityskieltoa televisiossa.Tämä on mielestäni riemastuttava saavutus nukkeanimaatiolle!

TV1 on hyväksynyt alkuperäiskäsikirjoituksen yhdessä Suomen Elokuvasäätiön kanssa eikä sen toteutuksessa ole poikettu piiruakaan sovitusta.

Ohjaajana vertaisin tilannetta ja oikeistovallan pönäkän perinnelinnakkeen diktatuuria fundamentalistisen islamilaisvaltion sensuuriin. Henkilökohtaisesti olen saanut kahden vuorokauden aikana yli sata puhelinsoittoa joista suurin osa riemastuneita; jopa vanhat työväenliikkeen veteraanit ovat jaksaneet soittaa ja nostaa ”konjakit Murha-Kustaan” kaatajalle. Mukaan on ikävä kyllä mahtunut vakavia tappouhkauksia ja perheeni uhkailua, mikä osoittanee vastapuolen henkisen tason ilman sen kummempia psykoanalyysejä.

Olen ylpeä työstäni enkä suostu nöyristelemään. Tamperelaisena elokuvaohjaajana omistan teoksen Mannerheimin murhaamalle isosedälleni, joka kaatui 90 kevättä sitten Tampereella tuskin kahtakymmentä vuotta eläneenä.

Levittäkää kirjettä eteenpäin ja tulkaa puolustamaan moniäänista kulttuuria elokuvateatteri Niagaraan perjantaina 29.2 klo 17.

sananvapausterveisin Katariina Lillqvist